Frisbeegolfia Fiskarsin metsissä

Lisätty 3.12.2015


Viime vuoden keväällä Fiskarin ala-asteen opettaja, Arttu Launis, otti minuun yhteyttä koska koulun opettajien keskuudessa oli syntynyt ajatus frisbee-golfradan rakentamisesta koulun lähimetsään.  Idea ei tuntunut minusta ollenkaan hassulta. Rata oli tarkoitus tehdä ensisijassa koulun ja koululaisten tarpeita ajatellen. Käytettyjä koreja oli luvassa huokeasti Kisakeskukselta, jossa oli rakennettu uusi rata. Tukea korien ostoon saataisiin Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisosastolta. Metsä, johon radan olivat ajatelleet oli jo käytännössä lähivirkistysmetsää. Se oli muutenkin siistimishakkuun tarpeessa. Puiden kaato golfväyliltä olisi siten yhdistettävissä tuleviin harvennushakkuisiin.

Launis laati suunnitelmat ja kävimme katsomassa niitä maastossa. Frisbeeradan väylien avaaminen ei vaatisi kovin laajamittaista puiden poistoa, mutta ajattelin että samalla siistitään lähimetsää varovaisella harvennushakkuulla. Toimenpide olisi sen verran lievä että maisematyöluvan hakeminen ei välttämättä olisi ollut tarpeellista, mutta se haettiin kuitenkin varmuuden vuoksi. Kun koulun suunnitelmat frisbeeradasta tulivat naapuruston tietoon, ne herättivät kuitenkin kritiikkiä. Tämä vastustus – harvalukuinen mutta melko kiivas - oli yllätys sekä hanketta ajaneille opettajille että myös minulle. Vastustajat pelkäsivät lähinnä sitä että radalle tulee myös paljon ”ulkopuolisia” harrastajia jotka aiheuttavat häiriötä.

Frisbeegolf on toki laji joka viime vuosina on voimakkaasti lisännyt suosiotaan ja joillakin radoilla on harrastajia tungokseen asti. Viimeisten kymmenen vuoden aikana kuitenkin myös ratojen määrä on kymmenkertaistunut. Tällä hetkellä ratoja on Suomessa jo yli 500. Raaseporissakin on kaksi AA1-luokan huippurataa – Västerbyssä ja Kisakeskuksessa. Skogbyssä, Fiskars-yhtiön mailla, on myös hieno 18-väyläinen B2-luokan metsärata. Koska Fiskarsiin rakennettava rata olisi melko vaatimaton aktiiviharrastajien mittapuulla, emme kuitenkaan katsoneet että olisi kovin todennäköistä että rata vetäisi liian suuria harrastajajoukkoja. Kannustin Launista ja koululaisten vanhempien edustajia viemään ratahanketta eteenpäin vastustuksesta huolimatta.

Viime vuoden syyskesällä Fiskars aloitti koulun lähimetsän kunnostushakkuut, joiden yhteydessä poistettiin puita myös tulevilta golfväyliltä. Harvennus tehtiin manuaalisesti, eli miehellä ja moottorisahalla. Hakkuussa poistettiin puita aluetta kiertävän polun varressa, avattiin paikoitelleen näkymiä kallioalueilta laaksoon päin, mutta säästettiin raivaukselta ja ”siistimiseltä” tiheikköjä sellaisissa paikoissa joissa ne eivät pahasti osuneet silmään. Tällä tavoin pyrittiin toisaalta parantamaan alueen kulkukelpoisuutta ja maisemanäkymiä mutta myös lisäämään alueen vaihtelevuutta ja monimuotoisuutta. Koti- ja kouluyhdistyksen kanssa sovimme että he talkootyönä korvausta vastaan keräisivät hakkuutähteitä kasoihin, jonka jälkeen keräisimme ne metsätraktorilla talteen. Talkoolaiset ovat tehneet osansa, mutta risujen poiskuljetus odottaa vielä kunnon talvikeliä jotta ajo saataisiin tehtyä mahdollisimman vähin jäljin.

Korit on nyt laitettu paikoilleen kaikille seitsemälle väylälle ja rata on koekäytössä. Varsinainen avaus on suunniteltu ensi kevääseen. Kun kävin alueella marraskuun lopulla oli ilo nähdä oppilaita välitunnilla harjoittelemassa frisbeen heittoa. Onhan tämä parempi harrastus kuin yksikseen kännykän sormeileminen. Kun siirryin hieman eteenpäin, polulla vastassa oli komea valkohäntäpeurauros. Peuroilla oli juuri kiima-aika parhaimmillaan. Kun koputtelin paria kuivaa oksaa toisiaan vastaan matkiakseni sarvien kolistelusta tulevaa ääntä, pukki tuli tarkastamaan oliko paikalla taistelevia kilpailijoita. Pian se kuitenkin lähti pois ja kun seurasin sitä löysin sen ja naaraan lemmenpuuhissa. Etäisyyttä kouluun ei ollut kuin runsas sata metriä.

Fiskarin koulun oppilasmäärän kehitys on ruukkilaisten lemmen leiskuun ja paikkakunnalle muuton ansiosta ollut kohtuullisen hyvä. Tämä seikka sekä TAKO-yhdistys joka valmistelee koulun yhteyteen taideaineisiin suuntautuvaa täydennyskoulutuskeskusta, taannevat Fiskarin koulun toiminnan jatkumisen moniksi vuosiksi eteenpäin.

                                                                                                                                                                                        

                                                                                                 

 

 

 


← Takaisin