Istutusmetsiä ja mustikkamaita

Lisätty 3.8.2016


Touko-kesäkuussa Fiskarsin metsiin istutettiin taas uusia puita – kaikkiaan yli 200 000 kappaletta. Pääosa oli mäntyä ja kuusta, mutta myös jonkun verran koivua ja tammea.  Istutus on jo usean vuosikymmenen ajan ollut vallitseva tapa uudistaa metsiä. Kuten kaikki muukin, niin myös istutus ja taimituotanto on kehittynyt vuosikymmenten kuluessa. Kun aiemmin käytettiin avomaalla 3-4 vuotta kasvatettuja paljasjuurisia taimia, niin tänä päivänä käytetään lähes pelkästään kasvihuoneessa 1-2 vuotta kasvatettuja paakkutaimia. Kun aiemmin istutettiin kuokalla jokunen sata kappaletta taimia työpäivässä, niin tänä päivänä paakkutaimet istutetaan runsaan tuhannen taimen päivätahdilla. Kun aiemmin kävyt taimituotantoon kerättiin sieltä mistä niitä helpommin sai kerättyä, niin tänä päivänä kävyt kerätään valikoiduista metsiköistä tai varsinaisista siemenviljelyksistä.

Istutuslaatikoita: Pakastettuja kuusen- ja männyntaimia odottamassa istutusta

Tammenistutusta tulevien joulukuusien välissä

Tänä päivänä valtaosa Fiskarsin metsistä on istuttaen perustettuja. Vanhimmat istutusmetsät ovat jo melko järeitä tukkimetsiä.  Esimerkiksi Iso-Kiskontien alussa – ennen Kivijärven puomia on entisille pelloille ja niityille istutettuja kuusikoita. Nämä varsin nopeasti kasvaneet kuusikot tasapaksuine puineen ansaitsevat ehkä nimityksen ”puupelto” – sen verran paljon niiden yleisilme poikkeaa luonnonmetsästä.  Sarkaojatkin pystyy vielä hahmottamaan vaikka peltoviljelystä on kulunut jo 60 vuotta.  Osa tästä laajasta kuusikkoalueesta hakattiin paljaaksi 2009 ja istutettiin jalopuilla muistometsiköksi  vuonna 2010. Istutustyö suoritettiin talkootyöna. Mukana oli iso joukko Fiskarsin asukkaita jotka istuttivat tammia, jalavia ja saarnia. Nyt on menossa  seitsemäs kasvukasvu ja tämän jalopuumetsän alkukehitys näyttää ihan hyvältä. Pisimmät puut ovat lähes nelimetrisiä.

Muistometsikkö: Jalopuilla vuonna 2010 istutettu muistometsikkö  Kivijärven ja Isokiskontie välissä

Kun Iso-Kiskontietä jatkaa tästä muistometsiköstä eteenpäin muutama sata metriä tullaan alueelle joka oli varsin mittavien avohakkuiden kohteena 50-60 vuotta sitten. Hakkuualat istutettiin pääosin männyllä. Tänä päivänä nämä ovat jo parin-kolmeen kertaan harvennettuja komeita hongikkoja. Tässä vaiheessa istutusmännikkö ei enää poikkea yleisilmeeltään luontaisesti syntyneestä hoidetusta männiköstä. Tämän ikävaiheen hoidetut männiköt ovat hyvin usein mitä parhaimpia mustikkametsiä.

Tällaisissa harvennetuissa yli 50-vuotiaissa männiköissä keskirehevillä mailla löytyy yleensä hyvin mustikoita. Tämäntapaisia istutusmänniköitä löytyy paljon Fiskarsin metsissä   

Luonnonvarakeskuksen seurannan mukaan mustikan määrä Suomen metsissä on viime vuosikymmeninä vähentynyt, mutta uskallan väittää että vastaavana aikana mustikan määrä Fiskarsin metsissä on lisääntynyt – johtuen juuri yllä mainitun yli viisikymppisten männiköiden yleisyydestä. Kun metsät harvennetaan ajallaan niin mustikan kukinnalle syntyy ja säilyy sopivat olosuhteet. Näitä varttuneita hoidettuja männiköitä on myös monenlaisilla kasvupaikoilla ja kun maasto on hyvin vaihtelevaa soineen ja kallioineen, niin on myös erilaista mikroilmastoa. Tämän johdosta ainakaan sinä aikana kun minä olen poiminut täällä mustikoita, ei ole koskaan ollut täydellistä mustikkakatoa, vaan aina on jostain löytynyt sopivia paikkoja vaikka halla tai kuivuus olisi vaivannut osaa mustikkakasvustosta.

Poimintavälineistöä: Vasemmalla normaali marjapoimuri, keskellä varrellinen poimuri ja oikealla marjaharava. Jälkimmäiset säästävät selkää ja marjaharava myös nopeuttaa keräystä sopivissa olosuhteissa.  

 

Tämä vuosi on yksi parhaista mustikkavuosista. Tuntuu siltä että marjoja on kaikkialla missä olosuhteet kukinnalle ovat olleet edes jokseenkin sopivat. Normaalisti olen kerännyt vuosittain viitisenkymmentä litraa mustikoita jotka sitten kulutetaan vuoden mittaan mm aamupuuron kera. Tänä vuonna tuo kiintiö täyttyy jopa liian helposti. Poiminta on sen verran mukavaa puuhaa, että pitää varoa hurahtamasta marjahulluuteen, sillä tänä vuonna mustikat eivät poimimalla lopu metsistä.  Jos talven tarve on kerätty, voi esimerkiksi tutustua marjahulluuden vaaroihin lukemalla Veikko Huovisen romaanin ”Hamsterit”

Marjanperkauslaite: Marjojen perkaaminen ei ole yhtä mukavaa kuin niiden poimiminen. Tässä kuvassa on marjanperkauslaitetta joka yhdistetään pölynimuriin (ylhäältä). Laite toimi kyllä siten että roskat sai poistettua lähes täysin, mutta raat marjat menivät tietysti kypsien mukana ja näin ollen vaadittiin kuitenkin jälkiperkausta. Ei säästänyt niin paljon aikaa kun huomioi laitteen asennukseen ja purkuun menevän ajan. Jonkun verran marjoja meni myös pölypussiin ennen kuin sai imurin säädöt kohdalleen. 

 

 

Kåre Pihlström

Kirjoittaja on metsänhoitaja ja toimii Fiskars-yhtiön kiinteistöjen ympäristöpäällikkönä. Hän liikkuu paljon luonnossa sekä virkansa että harrastustensa puolesta, erityisesti Fiskarsia ympäröivässä maastossa.

 

 


← Takaisin