Mäkihyppyä Fiskarsissa

Lisätty 11.1.2019


Mäkihypyn historia Fiskarsissa alkaa siitä kun insinööri August Jansson vuonna 1919 tuli tänne konepajan johtajaksi. Jansson kuului maan parhaimpiin mäkihyppääjiin. Hän oli mm voittanut kahdesti Suomen mestaruuden lajissaan. Heti tänne muutettuaan hän alkoi suunnitella ja junailla kunnollista hyppyrimäkeä ruukkiin. Ensimmäinen mäki rakennettiin jo seuraavana vuonna yläruukkiin lähelle silloisen ruukinlääkärin asuntoa. Mäkeä kutsuttiinkin Tohtorinmäeksi. Mäkihypystä tuli Janssonin innoittamana hyvin suosittu talviharrastus Fiskarsin nuorison keskuudessa. Tohtorinmäki oli aluksi luonnonmäki, jossa sekä vauhtimäki että alastulorinne oli luonnon luomassa rinteessä. Mutta kuten yleensä poikien harrastuksissa, niin nytkin haluttiin jo pian isompia ja hurjempia haasteita. Niinpä vauhtimäkeen rakennettiin 5 metrin korkuinen torni, jonka avulla hypyissä päästiin jo 24 metriin.

Suomen mäkiennätys v. 1924

Intoa oli kuitenkin vielä pidempiin hyppyihin. Sopiva paikka isommalle mäelle löytyi laakson vastakkaiselta rinteeltä, Getbergetiltä. Janssonin piirustusten perusteella, Fiskars-yhtiön kustantamalla puutavaralla ja suuren talkootyön tuloksena tänne rakennettiin uusi uljas hyppyrimäki. Mäki vihittiin käyttöön 19.3.1922. Kisaan osallistui 70 mäkihyppääjää eri puolilta maata. Katsojia tapahtuma veti todella paljon, arviolta 3000. Tästä saivatkin alkunsa Fiskars Vinterspel, eli Fiskarsin talvikisat, jotka houkuttelivat sekä nimekkäitä kotimaisia ja ulkomaisia mäkihyppääjiä että suurta yleisöä. Getbergetin mäkeä parannettiin vielä hieman ja vuonna 1924 mäessä hypättiin jo 39 metriä. Tämä oli enemmän kuin missään Suomessa sitä ennen oli hypätty.  Lahden mäessä, jota siihen asti oli katsottu maan hienommaksi, oli päästy vain 35 metriin. Pieni Fiskarsin ruukki tuli nyt kuuluisaksi myös pitkistä mäkihypyistään.

 

Getbergetin hyppyrimäki vihittiin käyttöön 19.3.1922 ja siitä alkoivat perinteikkäät Fiskars Vinterspel – Fiskarsin talvikisat. Valokuva: Fiskarsin museon kuvakokoelma

 

Uusi mäki Bollbergetiin

Getbergetin mäki ei kuitenkaan ollut riittävä vaan alettiin suunnitella vielä isompaa mäkeä, etenkin kun muissa hiihtokeskuksisssa rakennettiin yhä suurempia mäkiä. Fiskarsin kumpuilevassa maastossa sopiva paikka sellaiselle löytyi seuraavalta vuorelta, Bollbergetiltä. Mäen rakentamisesta vastasi FIF (Fiskars idrottsförening). Fiskars-yhtiö kustansi puutavaran ym. rakennustarpeet ja pääosin talkoilla hoidettiin uuden uljaan mäkikeskuksen pystytys. Paitsi itse mäki torneineen ja alastulorakennelmiineen, siihen kuului tuomaritorni, huoltorakennus ym. Ainoastaan Lahti ja Puijo pystyivät nyt kilpailemaan Fiskarsin kanssa mäkien koossa ja hyypyjen pituudessa.

Bollbergetin mäki oli kaikin puolin valmis kevättalvella 1939 ja se jopa ylitti siihen asetetut odotukset. Harjoituksissa tehty ennätys oli 55 metriä. Sotavuodet katkaisivat kilpailutoiminnan, mutta vuonna 1946 Bollberget oli Fiskarsin talvikisojen keskuksena. Nämä kisat olivat suuria lajissaan ja ne houkuttelivat nimekkäitä kotimaisia mäkihyppääjiä ja kansainvälisiä kuululuisuuksia – Veikko Kankkonen, Niilo Halonen, Georg Thoma, Sepp Schiffner. Kisat houkuttelivat myös runsaasti yleisöä ja olivat järjestävälle seuralle FIF:lle hyvä tulonlähde. Monet leudot talvet kuitenkin estivät kisojen järjestämisen. Mäen rakennelmat alkoivat hiljalleen rapistua ja 1960-luvulla Bollbergetillä ja Fiskarsin talvikisoilla ei ollut enää samaa hohtoa. Oli kyllä haaveiltu/suunniteltu uuden mäen rakentamista, mutta tästä luovuttiin korkeiden kustannusten vuoksi. Ehkä hyvä niin ja FIF:n historiikissä todetaan ”Det var roligt så länge det varade” (Hauskaa niin kauan kuin se kesti). Vuonna 1970 pidettiin viimeiset talvikisat. Bollbergetin mäkiennätykseksi jäi Niilo Halosen 1960-luvun alussa hyppäämä 64 metriä.

Fiskarsin talvikisat oli iso tapahtuma, joka vaati paljon valmistelua ja ison joukon toimitsijoita, mutta tuotti myös järjestävälle seuralle FIF:lle paljon tuloja. Toimitjsijaluettelo vuodelta 1951 kuvaa järjestelytyötä. Luettelossa on merkintä ”Lilla tåget” eli Pikkupässi joka käytettiin yleisön ja kilpailijoiden kuljettamiseen Pohjankurun rautatieaseman ja Fiskarsin välillä. Pässi tekee pian paluun ruukkiin – ja ehkä vielä joskus mäkihyppääjätkin.  Lähde: FIF:n 75-v historiikki

Kuuluisia mäkihyppääjiä Fiskarsista

Fiskarsin topografia antoi hyvät luonnolliset puitteet mäkihypylle ja nuoriso teki omatoimiset hyppyrit, mutta tämä nuorison harrrastus sai innokkaan ja osaavan ohjaajan insinööri Janssonin myötä. Mäkihypystä tuli nyt jokapojan – ja myös joidenkin tyttöjen – talviharrastus.  Välineet olivat tietysti oma ongelmansa. Harvalla oli varaa ostaa oikeita mäkisuksia. Ruukista löytyi kuitenkin käsityötaitoa – hienoseppiä takomaan siteitä, puuseppiä jotka osasivat tehdä tai opastaa miten koivusta tai jalavasta tehdään suksia ja maatalousosastosta löyti taitoa ja välineitä tehdä nahkaosat. Järjestettiin kursseja joissa nuoret mäkihyppääjät saivat itse tehdä välineensä.

Fiskars on paikkakunta, josta on noussut uskomattoman paljon kovatasoisia urheilijoita: olypiakävijöitä, suomenmestareita, SE-n ja ME-n haltijoita. Mäkihypyssä ja yhdistetyssä nimekkäimpiä ovat Yrjö Kivivirta ja Uuno Suomalainen. Vuonna 1928, jolloin SM-kisat järjestettiin Fiskarsissa, Uuno Suomalinen voitti yhdistetyn SM-kultaa. Mainittakoon että Uuno oli tasapainotaituri, joka tarvittaessa tai yleisöä viihdyttääkseen pystyi laskeutumaan yhdelle sukselle. Yrjö Kivivirran suurimpia saavutuksia oli mäkihypyn SM-kullan voittaminen vuonna 1931.

FIF:n kasvatin, Jens Olsenin, lentoa Bollbergetin mäessä 1960-luvun alussa.

Monta mäkeä

Mäkihypyn harrastus Fiskarsissa ei kuitenkaan ollut muutaman huippuhyppääjän varassa, eikä yhden mäen varassa. Monenlaisia kisoja järjestettiin, mm eri paikkakuntien välisiä kisoja ja niissä oli mahdollisuus päästä loistamaan vaikka ei itse eikä välineet olleet huipputasoa. Ja mäkiäkin oli monenlaisia. Tohtorinmäki oli pitkään käytössä myös sen jälkeen kun isommat Getbergetin ja Bollbergetin mäet oli rakennettu. Flaggbergetin (Lippukallion) pohjoisrinteellä oli Rompan-niminen hyppyrimäki, jossa hypättiin parinkymmenen metrin siivuja. Fiskarin Työväen Urheilijoilla oli oma Sveitsi-niminen hyppyrimäki.  Pieniä omatoimi-mäkiä oli siellä täällä. Isompi sellainen, jossa hypättiin yli 20 metriä, rakennettiin 1960-luvulla Tulilinjaan. ”Pääarkkitehtina” oli entinen suurhyppääjä Yrjö Kivivirta. Yrjön poika, Claus, oli myös innokas ja hyvä mäkihyppääjä.

Rompan-mäki Flaggbergetin eli Lippukallion pohjoisrinteessä oli pisimpään käytössä ollut mäki. Tätä 12.3. 1939 järjestettyä kisaa oli seuraamassa mm ruukinpatruuna ja metsänhoitaja I.A. von Julin. Valokuva: Fiskarsin museon kuvakokoelma

Mikään Fiskarsin hyppyrimäistä ei ole vuosikymmeniin ollut käytössä ja luonto peittää hiljalleen jäljet. Hyppyrimäkien paikat pystyy  kyllä edelleen paikantamaan vaikka paikalla saattaa kasvaa jo tukkipuustoa.  Selvimmin maastossa näkyy Rompanin mäki, joka onkin viimeisin käytössä ollut mäki.

Fiskarsin hyppyrimäet.

Rompan-mäen alastulorinne vuonna 2019. Kuvassa Jari Oksanen, joka hyppäsi mäessä vielä 1970-luvun alussa.

 

FTU rakensi 1950-luvun alussa oman hyppyrimäen, joka sai nimen ”Sveitsi”. Kuvassa Jari Oksanen, joka kertoo mäen olleen aika hankala hypättävä. Hyppyrin nokka oli voimakkaasti ylös päin kaareva joka ”heitti” hyppääjän korkealle. Alastulorinne oli puolestaan lyhyt ja päättyi ylämäkeen. 

Sekä Getbergetin (vasen kuva) että Bollbergetin (oikea kuva) hyppyrialueet on metsitetty ja kasvavat nykyään tiheää tammi- ja kuusimetsää.

 

Kåre Pihlström

Kirjoittaja on metsänhoitaja joka 1994-2017 toimi Fiskars-yhtiön kiinteistöjen metsä- ja ympäristöpäällikkönä. Työnsä ja harrastustensa puolesta hän liikkuu paljon luonnossa, erityisesti Fiskarsia ympäröivässä maastossa.

 

 

 


← Takaisin