Mastopuita lehtikuusista

Lisätty 5.3.2019


John von Julinin (1787-1853) aikakaudella Fiskarsin metsiä alettiin hoitamaan suunnitelmallisesti saksalaisen metsänhoitomallin mukaan. Tässä oltiin ensimmäisiä Suomessa. Metsiä uudistettiin kuitenkin tähän aikaan lähes yksinomaan luontaisesti. Metsän viljelyt – joko kylvämällä tai istuttaen – olivat kokeiluluontoisia poikkeuksia. Ulkomaiset puulajit kiinnostivat ja niitä mielellään kokeiltiin pienessä mittakaavassa. Hieman isompi kokeilu tehtiin vuonna 1844 Lönnhammarissa hehtaarin kuloalalle, kun siihen kylvettiin lehtikuusikko. Alue on Karjalohjaan johtavan tien eteläpuolella, Fiskarsista katsoen oikealla ennen Lönnhammar-järveä. Kun tänä päivänä ajaa järven rantaa kiemurtelevaa tietä ja ihastelee kuvankauniita maalais- ja metsämaisemia, ei juurikaan huomaa keskikokoisten männynrunkojen seasta pilkottavia kookkaita lehtikuusia. Alueella on muutoinkin mielenkiintoinen historia. Harjualuetta myötäilevää tietä Fiskarsista Antskogin kautta pohjoiseen on kautta aikojen käytetty kulkuväylänä. Sekä Isonvihan että Suomen sodan aikana sotajoukot käyttivät tätä siirtymäreittinä ja juuri samassa paikassa missä lehtikuuset kasvavat oli mainio, kuiva ja tasainen kangasalue joukkojen majoittumiselle. Tien varressa kasvavan männyn kylkeen on kaiverrettu vuosiluku 1714, jolloin isonvihan aikaiset venäläisjoukkojen ryöstelyt ja tuhotyöt olivat ehkä pahimmillaan.

katso video alueesta: Kopteri nousee lehtikuusen vierestä. Yläilmoista näkyy Lönnhammarin järveä sekä nummea, joissa sotajoukot ovat Isonvihan aikana majailleet.

Tammikuinen kopterikuva Lönnhammarin lehtikuusien latvuskorkeudelta.  Lehtikuuset pilkottavat muutaman metrin männynlatvojen yläpuolella.  Kuva: Romi Ranckén.

 

Kuuluisa lehtikuusikko

Lönnhammarin nummeen kylvetyt lehtikuusen siemenet saivat hyvän alun. Huomiota se sai osakseen 25 vuotta myöhemmin vuonna 1869, kun Suomen metsänhoidon isäksi kutsuttu A.G. Blomqvist valtion määrämillä tutkimusmatkoillaan kävi myös alueella. Hän mittasi metsikön puustoa kahdesta koealasta, joiden perusteella hän arvioi metsikön tilavuudeksi 96 m3. Lehtikuusien keskipituus oli 12 metriä. Runkoluku oli 2022 kpl/ha. Blomqvist piti metsikköä hyväkasvuisena ja kauniina, sekä esimerkkinä siitä, että tätä puuta kannattaisi kasvattaa Suomessa enemmänkin.

Kun Blomqvist melkein neljännesvuosisata myöhemmin, vuonna 1892, piti esitelmän lehtikuusesta Suomen Metsänhoitoyhdistyksen (eli Tapion) kesäkokouksessa oli hänellä käytettävissään 4 vuotta aiemmin mitattuja tietoja Lönnhammarin lehtikuusikosta. Tilavuus tässä 45-vuotiaassa metsässä oli silloin 202 m3/ha. Suurimmat lehtikuuset olivat 18 metriä. Runkoluku oli 996 kpl/ha – eli harvennusten myötä ne olivat vähentyneet.

Elokuussa 1909 sama yhdistys vieraili kesäretkellään Lönnhammarin lehtikuusikossa. Tätä vierailua varten metsikkö oli mitattu edellisenä kesänä metsikön ollessa 64-vuotias. Mittausten välillä metsikköä oli taas harvennettu. Lehtikuusimetsikön tilavuus oli nyt 218 m3/ha, eli vain hieman suurempi kuin edellisellä mittauksella parikymmentä vuotta aiemmin. Runkoluku oli nyt 620 kpl/ha. Runkoluvusta kolmannes oli mäntyä. Pisimmät lehtikuuset olivat jo 29 metrin korkuisia ja laatu oli metsäretkeilijöiden mielestä hyvä.

Lönnhammarin lehtikuusten hyvä laatu on tulos hyvästä hoidosta, sillä luontaisesti Euroopan lehtikuusella (Larix decidua) on taipumusta mutkaisuuteen ja oksikkuuteen. Tässä suhteessa Siperian lehtikuusi (L.sibirica) on selvästi parempi. Metsikön harvennuksissa oli järjestelmällisesti poistettu huonolaatuisimmat puut. Sen lisäksi puita oli karsittu. Kun normaalisti pystykarsinnassa tyydytään karsimaan oksia enintään yhden tukin (n 6 m) korkeudelle, niin näitä lehtikuusia on tikapuita apuna käyttäen karsittu pitkälti yli 10 metrin korkeuteen.

Kun Metsähistorian Seura vuonna 1998 kävi retkeilyllä Lönnhammarin lehtikuusikossa, mittasin jäljellä olevat lehtikuuset. Koska puiden lukumäärä oli niin pieni, oli kyseenalaista voisiko niistä enää puhua metsikkönä. Puiden yhteenlaskettu tilavuus oli kuitenkin 91 m3.

Lönnhammarin lehtikuuset lintuperspektiivistä tammikuussa 2019. Kuva: Romi Rancken

 

Erikoiskäyttöä

Kun alueella tehtiin uudistushakkuu noin 50 vuotta sitten, säästettiin harvakseltaan kasvavat lehtikuuset ja niiden väliin syntyi uutta männyntaimistoa. Tänä päivänä nämä männyntaimet ovat jo tukkipuun koossa ja latvukset yltävät melkein lehtikuusten latvuksiin. Mäntyjen joukossa on myös von Julinin aikana kylvettyjen lehtikuusten luontaisesti syntyneitä jälkeläisiä. 

Lönnhammarin lehtikuusia on vuosien saatossa hyödynnetty erikoistarkoituksiin. Mastopuita on toimitettu useampaan museoalukseen. Vuonna 1979 niitä hinattiin kolme kappaletta vesitse  Ruotsiin muun Fiskarsista lähteneen puutavaratoimituksen yhteydessä. Museoalus Sigyniin niitä toimitettiin vuonna 2001 ja uudelleen vuonna 2019. Niitä on otettu myös muuhun erikoiskäyttöön Fiskarsin ruukissa, mm terrassien ja siltojen rakentamiseen. Tällaisissa ulkorakennelmissa lehtikuusen sydänpuu on suhteellisen kestävää, kun sitä vertaa muuhun kyllästämättömään puutavaraan.

Kun puita on otettu erikoiskäyttöön, on - aiemmista hoitoharvennuksista poiketen – poistettu parhaimpia puita. Sata vuotta sitten pisimmät puut olivat jo 29 metriä, mutta tänä päivänä jäljellä olevat puut ovat niitä muutaman metrin lyhyempiä.

Kaatokolo tehty ja paksua syväuurteista kaarnaa poistetaan tyvestä. Viiden minuutin päästä Sigynin mastopuu on nurin. Sahan kahvoissa Gustaf Knape. 

Katso tästä video puunkaadosta hetki hetkeltä.  Kasvaminen Sigynin mastopuuksi kesti 174 vuotta. Kaato 7 minuuttia. Filmissä arboristi Gustaf Knape.

 

 

Sigyn 12-vuotiaana 25.5.1899 Göteborgissa. Purjeet on juuri nostettu ja keula suunnattuna kohti Brasiliaa. Kuva: Sjöhistoriska institutet vid Åbo Akademi

Sigyn – onnekas alus

Museoalus Sigyn, johon Fiskars nyt lahjoittaa kolme runkoa mastopuiksi Lönnhammarin lehtikuusikosta, on ainoa oman aikakautensa hyvinkin yleisestä alustyypistä, joka on säilynyt tähän päivään saakka. Vielä 1800-luvun keskivälissä Sigynin kaltaiset parkit olivat yleisin alustyyppi mannertenvälisessä liikenteessä. Näitä aluksia rakennettiin maailmassa kymmeniä tuhansia. Valmistuessaan vuonna 1887 Sigyn oli tämän alustyypin viimeisimpiä ja siis ainut säilynyt. Jo aikanaan seilatessaan Sigyniä kuvailtiin onnekkaaksi alukseksi. Puolen vuosisadan aktiiviseilauksen aikana hän ylitti päiväntasaajan 36 kertaa, Atlantin 56 kertaa, kuljetti hiiltä Vienanmerellä, ja jalopuita Intian valtamerellä jne. Höyrylaivojen kilpailussa Sigynin kaltaiselle vain 500 tonnia kuljettavalle alukselle löytyi viimeisimpinä aikoina työtä puutavaran kuljetuksessa Iso-Britanniaan ja Euroopan mantereelle. Puolen vuosisadan purjehduksen aikana Sigyn on selviytynyt monesta haaverista. Museoaluksenakin olemassaolo on ollut monesti hiuskarvan varassa. Maatessaan Aurajoessa lopullinen tuho on ollut lähellä, milloin venäläisten pommituksista toisessa maailmansodasta ja milloin jään puristuksesta. Tällä hetkellä Sigyn on peruskorjattavana telakalla Raisiossa, josta hänen on tarkoitus ensi vuonna palata ehostettuna Aurajoen varteen. Lönnhammarista toimitetuilla 20-metrisillä mastopuilla on monta vaihetta edessään ennen kuin ne on pystytetty Sigyniin. Ne saavat kuivua pääosin kuoripäällisinä ensi kevääseen, jolloin ne sahataan ja höylätään. John von Julinin toimesta kylvettyjen mastopuiden tyvestä sahatut kiekot tulevat ennen sitä esille Forum Marinumiin Turussa.   

Suomen vanhinta museolaivaa turvaamassa on Museoalus Sigynin säätiö  http://www.forum-marinum.fi/fi/save-our-sigyn/  

Lehtikuusen kasvunopeus on vaihdellut paljon sen elinaikana. Ohuitakin vuosirenkaita pystyy laskemaan suurennetulta kännykkäkuvalta. 

Kuvassa vasemmalata oikealle: Fiskars Oyj Abp:n metsäpäällikkö Robert Lindholm, arboristi Gustaf Knape ja Museoalus Sigynin säätiön projektijohtaja Tapio Santala

Måns Ljungqvist teki kaivinkoneellaan talkootyötä Sigynin hyväksi ja veti 20-metriset mastopuut metsästä tien laitaan. Sigynin kunnostus on pitkälti talkootyön ja avustuksien varassa. https://www.facebook.com/parkkisigyn/

Kåre Pihlström

Kirjoittaja on metsänhoitaja joka 1994-2017 toimi Fiskars-yhtiön kiinteistöjen metsä- ja ympäristöpäällikkönä. Työnsä ja harrastustensa puolesta hän liikkuu paljon luonnossa, erityisesti Fiskarsia ympäröivässä maastossa.

 


← Takaisin