Saariryhmästä uusi luonnonsuojelualue

Lisätty 30.5.2018


Storholmenin saariryhmä Gennarbylahdessa on yksi suosikkipaikoistani Fiskars-yhtiön monien luontohelmien joukossa.  Siellä tulee kuitenkin käytännön syistä käytyä aika harvoin. Talvisin on tietysti helppoa jäätä pitkin kulkea saarille, mutta vehmaat saaret näyttävät parhaat puolensa keväällä ja alkukesällä. Tänä keväänä vaivauduin kuljettamaan soutuveneen Gennarbylahden rantaan. Perjantai-iltana 11.5. soudin saarille ja vietin hienon alkukesän illan ja aamun siellä.

Storholmenin saariryhmä on melko tuntematon luontohelmi. Se koostuu kahdesta suuremmasta saaresta sekä kourallisesta pienempiä saaria ja luotoja. Viime vuonna tästä Fiskars-yhtiön omistamasta alueesta muodostettiin 19,4 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue. Alueen kahdelle suurimmalle saarelle – Storholmen ja Hopaholmen – on maihinnousu sallittua, mutta pienemmille saarille se on kiellettyä lintujen pesintä-aikana 15.4. – 15.7. Saarilla on varsin monipuolista luontoa, kasvistoa ja linnustoa sekä lisäksi merkkejä mielenkiintoisesta historiasta. Kahden suurimman saaren maaperä on pääosin lehtomaista ja puusto lehtipuuvaltaista. Alavammilla mailla näkyy, että niitä on käytetty laidunnukseen ja niittoon. Kallio-alueilla, joista on hienot näkymät Gennarbylahdelle, on myös vanhempaa havupuuvaltaista metsää.

Näkymä Storholmenilta länteen. Pikkusaarille on maihinnousukielto lintujen pesintäaikaan.

Saaret rakentamattomia

Kivikaudella saaret olivat veden peitossa. Pronssikaudella saarilla on saatettu asua, mutta ainakin nykyaikana ne ovat ollet asumattomia, vaikka  lähiseutu on ollut suhteellisen tiheästi asuttua. Parin kilometrin pääässä sijaitseva Skogbyn ruukki perustettiin vuonna 1686. Ruukilla ja sen masuunilla oli suuri merkitys seudun kehitykselle. Ruukki tarvitsi työvoimaa ja työvoima puolestaan ruokaaa.  Ruoantuotantoon sopiva maa hyödynneettiin tarkkaan joko viljelykseen tai laidunnukseen. Skogbyn ruukki lakkautettiin vuonna 1904, mutta vielä pitkälle 1900-luvulla saaria on käytetty laidunnukseen ja niittoon. Koneet ja työvälineet ja ihmiset kuljetettiin lautoilla saariin ja hevoset uivat. Heinä sekä käsinniitetty järviruoko varastoitiin saarille talveksi, jolloin se kuljettiin jäätä pitkin kotiin.

Jonkin aikaa 1900-luvun alussa oli tapana järjestää tansseja saarilla. Silokalliota saaren eteläkärjessä kutsuttiin Tanssikallioksi (Dansanberget). Pelimannille sulanut mannerjää oli sopivasti jättänyt silokalliolle ison tasaisen kiven, jossa hänen oli hyvä soittaa yleisölle.

Storholmenin eteläinen niemi, Vasemmalla kivikasoja luolien louhinnasta. Taustalla oikealla oleva silokallio toimi ennen paikkakuntalaisten tanssilavana.

Bunkkereita ja luolia 

Tanssi ja niitto päättyivät talvisotaan. Moskovan rauhassa maaliskuussa 1940 Hanko vuokrattiin Neuvostoliitolle. Vuokra-alueen raja vedettiin Hankoniemen poikki Lappohjasta Gennarbylahden suulle, muutama kilometri etelään Storholmenista. Heti Moskovan rauhan jälkeen aloitettiin Suomessa mittavat puolustustyöt, joilla pyrittiin varautumaan uuteen vihollishyökkäykseen. Samalla lailla kuin itärajan tuntumassa oleva Salpalinja, tuli tämän Hangon vuokra-alueen lähellä oleva Harparskog-linja bunkkereineen, konekivääripesäkkeineen, juoksuhautoineen ja panssariesteineen toimia vihollisen pelotteena. Täällä Storholmenin saarella, toisin kuin mantereella, ei kuitenkaan ehditty saada rakennustöitä valmiiksi  ennen kuin sota syttyi uudestaan kesällä 1941. Storholmenilla nämä rakennelmat ja niistä syntyneet kivikasat näkyvät selvästi maastossa. Saaren eteläpäässä on isoimmat luolastot. Leveyttä ja korkeutta on useita metrejä ja pituutta kymmeniä metrejä. Sisäänkäyntejä on kolme. Lisäksi luolan katossa on useita metrejä syvä reikä kallion laesta luolan pohjaan. Tämän vaarallisen kalliokolon sekä joidenkin muiden pystysuorien louhittujen kallioseinien ympärille pystytettiin viime vuonna yhtiön toimesta suoja-aitoja. Epätasaisessa maastossa aita ei kuitenkaan joka paikassa ylety maanpintaan saakka, joten ainakin pikkulasten kanssa on syytä olla varuillaan. Saaren keskellä on myös toinen luola konekivääripesäkkeineen. Saaren yli on kaivettu jouksuhautoja, jotka vielä ovat helposti havaittavia.

Storholmenin eteläkärjen luolastoa.Storholmenin puolustusrakennelmia ei saatu valmiiksi ennen jatkosotaa kesälla 1941. Eteläkärjen korkeimmalla kohdalla ammottaa syvä kalliokolo konekivääripesäkkeen paikalla.

Merenlahdesta tulee järvi

Vuoteen 1957 saakka Gennarbyn lahti oli Pohjanpitäjänlahden kaltainen murtovesilahti. Koverharin terästehtaan ja muun teollisuuden makean prosessiveden tarve oli riittävä perustelu yli 1000 hehtaarin kokoisen merenlahden eristämiseksi merestä ja sen muuttamiseksi makean veden altaaksi. Vesiympäristö on sen jälkeen muuttunut merestä järveksi. Terästehtaan omistaja hakeutui konkurssiin vuionna 2012 ja kaksi vuotta myöhemmin aloitettiin tehtaan purkaminen. Tästä huolimatta lahden muuttaminen mereksi ei vaikuta todennäköiseltä, koska Hangon kaupunki katsoo sen olevan tarpeen kaupungin vesihuollolle. Kaupunki tuottaa nimittäin keinotekoisesti pohjavettä pumppaamalla vettä Gennarbylahdesta ja antamalla sen suotautua sadeveden lailla maakerrosten läpi pohjavesikerrostumiin.

Gennarbylahden sulkenut Stagsundin pato kartan vasemmassa alareunassa. Storholmenin saariryhmä ylhäällä oikealla.

Maisemaa hoidetaan hakkuilla ja laiduntavilla eläimillä

Tämän päivän hakkuumenetelmillä ja leudoilla talvilla on hankala toteuttaa hakkuita saarilla. Aiemmin tilanne oli päinvastainen ja saaria on hevoskaudella hakattu ja hyödynnetty aktiivisesti.  Vuonna 1987 saarilla toteutettiin melko laaja hakkuu kuten myös hyvänä jäätalvena vuonna 2000. Viimeksi mainitun hakkuun tavoitteena oli parantaa lehtokasvillisuutta sekä palauttaa laidunnuksen muovaama kulttuuribiotooppi. Vanhemmat havupuuvaltaiset metsät jätettiin pääasiassa käsittelemättä ja hakkuut keskittyivät entisille laidun- ja niittoalueille. Storholmenilla on erityisen paljon lehmuksia, jotka ovat osaksi on peräisin yhtiön toteuttamista istutuksista 1940-luvulla. Hakkuissa näitä lehmusesiintymiä suosittiin ja annettiin niille tilaa kasvaa ja laajentua.

Storholmenille laadittiin kunnostamissuunnitelma kulttuuribiotoopin palauttamiseksi saarille. 1990-luvun loppuluolella pääsaaret olivat jälleen - 40 vuoden tauon jälkeen – laidunnuksen piirissä, kun paikallinen lampuri toi lampaansa kesäksi saarille. Hakkuiden ja metsälaidunnuksen ansiosta lehtokasvillisuus valtasi taas alaa kuusilta ja muilta varjostavilta puilta ja pensailta ja maisema muuttui laidunnetuksi kulttuurimaisemaksi. Ensimmäisinä vuosina hakkuun jälkeen jouduttiin raivauksin avustamaan lampaita haapavesakon kurissa pitämisessä, mutta pian oli tasapaino syntynyt jossa, lampaat pitivät kasvillisuuden sopivasti kurissa.

Kukkivia kieloniittyjää Hopaholmenin itäpäässä toukokuun lopussa. Aiemminn saarilta on poimittu kieloja myyyntiin.

Syyskuussa 2011 lampureille tuli vakava takaisku. Lähestyessään saaria veneellään he aavistivat jotakin olevan hullusti kun valtava määrä variksia, korppeja sekä jokunen merikotka kierteli saarien yllä. Perille tultuaan he totesivat että 16 heidän saarille tuomistaan 22 lampaista oli kuollut. Pedon – todennäköisesti susien – raatelemia oli 12. Neljä löytyi hukkuneina kun olivat yrittäneet paeta veteen. Vuoden 2011 jälkeen susikanta seudulla on kasvanut eikä nykyään enää löydy lampureita, jotka uskaltaisivat tuoda lampaitaan saarille. Hienosti palautettu kulttuurimaisema alkaa jälleen kasvaa umpeen ja lehtokasvillisuus taantua. Vielä tänä vuonna maisema oli enimmäkseen avointa ja maanpinta kevätkukkien peittämä, mutta rehevällä maalla nuoret kuuset ja nopeakasvuinen haapavesakko kasvaa nopeasti alaa pimentäen? maanpinnan. Kulttuurimaisemaa on keinotekoisesti mahdollista ylläpitää raivaussahoilla, mikä on tietenkin kalliimpaa ja huonompaa ympäristön kannalta. Se on kuitenkin ainoa mahdollisuus jos halutaan sekä susia että kulttuurimaisemia. Saarien aitaaminen susivarmoilla aidoilla tulee tuskin kyseeseen.

Lähden saaresta, mutta päätän jättää veneen mantereen rannalle vielä muutamaksi viikoksi ja palata vielä toukokuun lopussa kun kielot kukkivat ja yölaulajalinnut ovat tulleet.

Toukokuun lopussa kevät on edennyt suurin harppauksin. Pari viikkoa aiemmin puhkeamassa olevat lehmukset ovat nyt täydessä lehdessä.

Kåre Pihlström

Kirjoittaja on metsänhoitaja joka 1994-2017 toimi Fiskars-yhtiön kiinteistöjen metsä- ja ympäristöpäällikkönä. Työnsä ja harrastustensa puolesta hän liikkuu paljon luonnossa, erityisesti Fiskarsia ympäröivässä maastossa.


← Takaisin