Fiskarsin luonto: parasta pannulla vai puutarhassa?

Lisätty 19.7.2019


Fiskarsissa asuessa ihan uusista asioista tulee kiinteästi osa arkea. Yksi niistä on tietysti peura, tai nykyään kai oikeammin nimeltään valkohäntäkauris.  Jos ihmettelet, miksi puutarhoissa on parimetrisiä aitoja suojaamassa istutuksia, vastaus on peura. Jos ihmettelet, miksi paikalliset koirat nostavat äläkän aamukuudelta (tai sähköpostilistalla huhuillaan karanneen koiran perään), vastaus on tietysti peura. Peuroja täällä nimittäin todella riittää! Eikä vain metsissä, vaan yhtä lailla puutarhoissa ja kylän raitillakin. Näiltä osin tilanne on paikoin kuin 80-luvun suositussa tv-sarjassa Villi Pohjola. Talvella peurat käyvät lintulaudoilla syömässä, alkukesästä vasat vilistävät emojensa perässä ja syksyisin peurat kokoontuvat monikymmenpäisiksi laumoiksi pelloille. Vaikka peurat upeita otuksia ovatkin, niillä on häkellyttävä kyky syödä koko puutarha hetkessä silpuksi.  Ei siis ole ihme, että joidenkin mielestä peurat ovat kuitenkin lopulta parhaimmillaan paistinpannulla, eivät puutarhassa.


Meille kaupungista muuttaneille yllättävää oli se, mitä kaikkea asuminen järven kupeessa tuokaan mukanaan arjen äänimaisemaan: esimerkiksi jäätyvän ja sulavan järven jyly on huikaisevan upeaa! Alkukesästä järveltä kuulee myös kuikan hieman maagisen surumielisen huudon, keskikesällä taas uimassa olevien lasten naurun. Kohdassa, jossa Degersjö muuttuu Fiskarsinjoeksi, voit puolestaan lämpimien kesäiltojen hämärissä nähdä kymmenittäin lepakoita saalistamassa. Alkusyksyn aamuihin järven läheisyys tuo koko jokilaaksoon leviävän usvan, joka tekee ruukista hetkeksi taianomaisen.

Fiskarsista löytyy pannulle ja kulhoihin myös paljon muutakin kuin peura. Syksyn sienisato on keskeinen puheenaihe ruukin raitilla, ja mustikat ja muut marjat voit tietysti käydä poimimassa suurin piirtein omalta pihalta. Ei siis ole ihme, että Fiskarsiin on kerääntynyt myös varsin monta ruoka- ja juomakulttuurin yrittäjää: aika harvassa suomalaisessa maaseutupaikassa voit esimerkiksi hoitaa ruokajuomat alkudrinkeistä jälkiruokaviineihin yksinomaan paikallisilla tuotteilla.


 

Fiskarsin luonnosta löytyy paljon kirjoituksia ja totta on, että luonnonmaisema on täällä omanlaisensa. Monien mielestä on vähän kuin olisi jossain muilla mailla: jaloja vanhoja lehtipuita, tammia, vaahteroita ja lehmuksia on täällä hurjat määrät – ja tämän vuoksi myös lehtopöllöjä, joiden väräjävä soidinääni kevättalvella on edelleenkin kokemus! Myös Fiskarsin maastonmuodot yhdessä luonnonympäristön kanssa tuottavat maisemaan omanlaistaan valoa ja varjoa.  Toisinaan onkin sellainen tunne, kuin kävelisi jonkin ranskalaisen mestarimaalarin maalauksen sisällä.

Jos jokin aivan erityinen asia pitäisi nostaa tästä uudesta asuinympäristöstämme esille, se olisi joko puhdas ilma tai liikenteen taustamelun puute. Tai mieluusti molemmat. Jälkimmäistä todella oppii arvostamaan, vaikka ensimmäisenä syksynä, turistikauden jälkeen, hiljaisuus oli aluksi myös outoa. Hiljaisuudesta huolimatta ruukki elää täysillä myös talvella, ihan kuin kaupunkikin, rakennustensa sisällä. Katuvalot ja valaistut kävelyreitit helpottavat pimeänpelkoista, mutta jos haluat katsella tähtitaivasta, ei valaistuilta reiteiltä tarvitse kovin pitkälle siirtyä, kun tähtitaivas jo aukeaa kulkijalle koko komeudessaan!  Tähtiä on taivas todellakin täynnä – sitä et kaupungissa voi koskaan samalla tavalla nähdä.
 

Kirjoittajanimimerkki: urbaanisti ruukissa.
 


← Takaisin

Kaikki blogipostaukset